Timothée oli pienestä asti paljon sairaana, hänellä todettiin jo
Ranskassa vastustuskyvyn puute, joka aiheutti sen, että hänellä oli
usein vakaviakin tulehdustauteja.
Korkean kuumeen vuoksi hän joutui usein sairaalahoitoon ja antibiootit
ja nesteet jouduttiin antamaan suonen sisäisesti. Jo silloin havaittiin
iholla muutoksia, kuin herpestä. Lääkärit eivät kiinnittäneet siihen
suurempaa huomiota, kuten myöskään kuumeiluun, vaikka häntä tutkittiin
pariisilaisessa Lasten Sairaalassa Necker.
Kun sitten muutimme Suomeen, aluksi Timothée oli hyvin terve. Ei ollut
kuumetta, eikä edes pientä flunssaa pariin vuoteen. Suomen hyvä saasteeton
ilmasto, kesällä lämmin ja talvella kuiva, tekivät hänelle hyvää. Ulkona
aamusta iltaan ja koulussa liikuntaa. Poika oli hyvässä kunnossa. Huokasimme
jo helpotuksesta, olimmeko päässeet sairauden aiheuttamasta kierteestä.
Koulu meni hyvin ja lapsi oli iloinen ja tyytyväinen.
Sitten hän alkoi taas sairastella ollessaan kolmannella luokalla,
siis vuonna 1998. Mutta ei kuitenkaan mitään vakavampaa, tavallisia
nuha-kuumeita vain. Kuitenkin hän oli joskus hyvin väsynyt ja
valitti kipua jaloissa ja päänsärkyä. Oireet pahenivat seuraavana
vuonna, usein oli myös unettomuutta.
Käytimme lasta usein lääkärissä,
mutta oireet pantiin kouluikäisten lasten yleisiin vaivoihin kuuluviksi.
Olimme kuitenkin huolissamme ja pyysimme verikokeita, joissa valkosolut
olivatkin koholla. Epäilimme leukemiaa, mutta meille vakuutettiin ettei
ole syytä huoleen, joten elämä jatkui tavalliseen tapaan.
Helmikuussa 2000
oikean silmän alaluomeen ilmestyi näppy, joka oli hiukan sinertävä ja
kipeäkin se oli. Sitä hoidettiin silmätipoilla, mutta se uusiutui melkein
joka kuukausi.
Heinäkuussa se tulehtui hyvin pahasti ja olimme tosi huolestuneita.
Silloin pääsimme silmätautien poliklinikalle, missä lääkäri määräsi
antibiootit suun kautta ja silmätippoja. Tilanne rauhoittui taas joksikin
aikaa, mutta koulun alettua muut oireet palasivat pahempina. Päänsärky paheni
ja lapsi oli hyvin väsynyt. Verikokeissa valkosolut olivat taas korkeat, mutta
lääkäreitä se ei huolestuttanut.
Sitten marraskuun lopulla Timothée oli viikonlopun flunssainen ja kuume alkoi
nousta. Maanantaina silmä tulehtui yhtäkkiä ja luomi alkoi mustua. Tästä alkoi
painajaismainen tapahtumien vyöry. Keskussairaalasta yliopistolliseen sairaalaan,
Teho-osastolle, hengityskoneesseen. Leikkaussalissa, taistelua elämästä ja
kuolemasta. Me vanhemmat harhailemassa sairaalan pitkillä, valkoisilla, loputtomilla
ja haisevilla käytävillä. Muistamme vieläkin kaikkein selvimmin tuon lääkkeiden
ja ruuan sekaisen hajun. Olimme epätietoisia, epätoivoisia, peloissamme ja aivan
sekaisin. Kuitenkin yritimme pysyä todellisuudessa lapsemme tähden, kaikki aistit
valppaina.
Emme tienneet, kukaan ei tiennyt mikä lapsellamme oli. Joku tuntematon paha runteli
hänen kasvojaan ja ruumistaan, sillä nyt se tulehdus levisi hänen kasvoissaan koko
oikean puolen ja rinnassa koko vasemman puolen. Kaikki oli vain mustaa kuollutta ihoa
ja tulehdus vain levisi. Saimme tietää, että iho oli kuoliossa, mutta mikä sen aiheutti,
se oli vielä mysteerio.
Viikon kuluttua selvisi diagnoosi; akuutti myeloinen leukemia ja pyoderma gangrenosum. (iho kuolio)
Meille ei annettu paljoakaan toivoa, ei oikeastaan ollenkaan, mutta vanhempana ei halua edes harkita
sitä mahdollisuutta, että lapsesi kuolee, vaan on valmis tarttumaan jokaiseen
mahdollisuuteen ja taistelemaan kaikin keinoin. Meille selvitettiin hyvin tarkkaan ja
realistisesti mitä tuleman piti. Se oli aivan oikein lääkärien ja hoitohenkilökunnan taholta,
meille itsellemme jäi ratkaistavaksi mitä toivoimme ja mihin uskoimme. Ilmaisimme uskovamme
lapsemme paranevan, uskoimme lääketieteen tekevän parhaansa, mutta ennen kaikkea meillä
oli usko Jumalaan, jolle mikään ei ole mahdotonta.
Sytostaatti hoidot aloitettiin välittömästi ja kirurgisia
toimenpiteitä täytyi vielä suorittaa. Plastikkakirurgisin toimenpitein Timothéelta poistettiin
kaikki kuoliossa ollut ihon alue, mikä tarkoitti sitä, että
oli poistettava suuri osa kasvoista oikealta puolelta luuhun asti.
Tällöin oli poistettava oikea silmä, joka oli myös
vahingoittunut. Vasemman puoleinen rinnanalue oli isolta
alalta kuolion vahingoittama, joten siitäkin poistettiin iso
alue. Ihon poisto alueet täytyi peittää nopeasti aina
lisääntyvän tulehdusvaaran vuoksi, joten ihoa siirrettiin
Timothéen omista reisistä leikkaus alueille.
Kun Timothée poistettiin hengityskoneesta hänet voitiin
siirtää lasten syöpäosastolle. Siellä pikkuhiljaa
hänelle selvisi mitä oli tapahtunut. Olihan hän ollut
kaksi viikkoa täysin nukutettuna. Voi vain kuvitella
miltä pienestä (11 v) pojasta tuntuu kun herää ja
koko keho on siteiden peitossa. Kipua tuntui joka
paikassa, suun limakalvot olivat rikki, ihonsiirto
alueita kutisi, letkuja joka puolella. Mitä tämä
kaikki oikein tarkoitti? Pelko ja ahdistu oli
varmasti suuri. Mitä me vanhemmat voimme tehdä?
Olimme itsekin ahdistuneita ja peloissamme. Voimme
vain sanoa yhä uudestaan ja uudestaan kuinka
rakastamme häntä ja että olemme koko ajan hänen
vierellään.
Hoidot olivat rankkoja, Timothéen vointi oli hyvin huono,
hiukset lähtivät nopeasti, lääkkeet aiheuttivat pahoja
sivuvaikutuksia, ruokaa ja nestettä ei pystynyt nielemään,
iholla oli kutinaa ja siteiden vaihto tuotti kipua. Kaikki
oli aivan kauheaa, lapsemme katsoi meitä pelokkaana ja
tuskissaan, kysellen mitä hänelle tapahtuu. Eikä meillä
ollut vastauksia, kun emme tienneet itsekään. Emmekä
voineet sanoa, että sinä ehkä kuolet. me sanoimme:
"sinä olet hyvin sairas, mutta sinua hoidetaan nyt
hyvin täällä sairaalassa ja uskomme, että Jeesus
parantaa sinut." Näin tosiaan uskoimme ja Timothée
itsekin uskoi yhdeksän kuukauden ajan, jonka sairaus
kesti, ennen lopullista parantumista. Siitä saimme
voimaa jokaiselle päivälle erittäin raskaassa taistelussa.
Kertoaksemme siitä ihmeellisestä voimasta ja
rohkeudesta, mikä Timothéella oli, hän kolme
päivää osastolla oltuaan, katsellessaan televisiosta
piirrettyä kuvaa jaksoi nauraa! Seuraavana päivänä
hän istui sängyssään ja piirsi varmalla kädellä
kuvan Aku-Ankasta. Osastolla oli joulujuhla ja
Timothée seurasi sitä vuoteestaan, mutta mikään
ei jäänyt häneltä huomaamatta.
Näihin yhdeksään kuukauteen mahtui paljon kärsimystä,
niin fyysistä kuin psyykkistä. Toivo ja epätoivo
vaihtelivat. Suurimman osan ajasta olimme sairaalassa,
emme poistuneet lapsemme viereltä kuin yöksi. Tämän
ajan elimme kuin erillään muusta maailmasta, meille
oli vain yksi todellisuus, sairaalan huone ja lapsemme siinä.
Oli myös parempia aikoja, saimme olla jonkun päivän
kotona ja silloin Timothée jaksoi olla ulkonakin ja
jopa hiihtää!
Osastolla Timothée tutustui toisiin lapsiin, kohtalo tovereihin. Joittenkin
lasten välille muodostui todellinen ystävyys. Kaikkein lämpimin suhde
Timothéella oli 17 vuotiaaseen Elisaan, joka kävi usein juttelemassa ja
lohduttamassa hänen huoneessaan. Ja kun he eivät hoitojen takia voineet
vierailla, lähettivät he herkkuja toisilleen hoitajien välityksellä.
Toivottamme kaikkea hyvää Elisalle ja kiitos.
Oli myös Arto, Päivi ja Eveliina, joka muisti aina iltarukouksissaan.
Hänen äitinsä oli meille ihana ja mahtava tuki, aivan sairauden alussa.
Nyt Eveliina ja Timothée ovat yhdessä Taivaan Isän luona.
Sitten kesäkuun alussa hoidot lopetettiin, koska ne eivät tehonneet.
Pääsimme kotiin. Kahden kuukauden aikana Timothée jaksoi tahdon
voimalla olla ulkona, käydä ravintolassa syömässä, leikkiä Coco
koiransa kanssa, käydä huvipuistossa ja puuhata kaikkea pientä.
Useamman kerran viikossa kävimme Mikkelin Keskussairaalassa verikokeissa
ja tiputuksissa. Tämä oli erittäin vaikeaa aikaa. Emme saaneet tarvitsemaamme
tukea kuten Kuopion lastensyöpäosastolla. Jostain syystä, henkilökunnan
oli vaikea tulla Timothéen huoneesseen muutoin kuin toimenpiteiden aikana.
Tunsimme olomme usein turvattomaksi ja Timohtéekin kysyi "miksi minua ei
hoideta enää?" Vaikeana koimme myös sen että meille puhuttiin koko ajan
lapsemme kuolemasta, jopa neuvottiin arkun hankkimisessa, vaikka Timothée
eli vielä kaksi kuukautta. Meidän mielestämme uskoamme ja toivoamme ei
kunnioitettu. Ihmisillä on lupa uskoa ihmeisiin, eikä kenelläkään ole
oikeutta viedä toiselta toivoa elämään. Kukaan ei voi tietää elämämme aikaa,
eikä sen päättymistä. Toivoisimme, että sairaaloiden henkilökunta ottaisi
tallaiset asiat huomioon.
Ensimmäisen koulupäivän elokuussa Timothée jaksoi olla koulussa ja istui
pyörätuolissaan muiden lasten tavoin pulpetissaan. Hän oli onnellinen.
Mutta sitten vointi alkoi heikentyä, ruoka ei maistunut, yöt menivät valvoen
ja päivät nukkuen. Öisin istuimme vuoteen vieressä, annoimme jäävettä ja
yritimme helpottaa hänen oloaan. Luimme Raamattua ja lauloimme Jeesuksesta,
sitä hän janosi kaikkein eniten.
Tuskia Timothéella oli, siihen hän sai morfiinia, hänellä oli paiseita ja
mustelmia kaikkialla kehossaan. Mutta ei hän valittanut, ei hermostunut edes
tuskallisiin hoitotoimenpiteisiin. En ole elämäni aikana, enkä sairaanhoitajan
urani missään vaiheessa nähnyt sellaista kärsivällisyyttä. Koskaan, eikä
missään vaiheessa hän ei ollut katkera.
Mistä tämä pieni poika ammensi voimansa ja rohkeutensa? Siihen on vain yksi vastaus; Jeesus!
Viimeisenä iltana, viimeisinä sanoinaan hän sanoi "Aabraham toivoi, vaikka toivoa ei ollut."
Syyskuun kolmas päivä aamulla istuimme hänen vuoteensa vierellä ja rukoilimme.
Näimme, että oli lähdön aika. Hetken vielä taistelimme, emme tahtoneet luovuttaa
vielä, mutta kun Timothée sanoi, viimeisinä sanoinaan "Jeesus", kysyimme
"näetkö sinä Hänet?" lapsi vain nyökkäsi, enää ei pystynyt puhumaan, silloin
tiesimme, että hänen rakas Vapahtajansa oli tullut hakemaan lapsensa kotiin.
Hän ei kuulunut enää meille, emmekä halunnet estää häntä lähtemästä, vaan
laskimme hänet riemuiten Jeesuksen ojennetuille käsivarsille.
Silloin Timothée ojensi sairauden runteleman kätensä jotain meille näkymätöntä
kohti, vaikkei ollut enää tajuissaan.
Sinä syyskuun kolmantena, maanantaina, kello 10.35. rakas lapsemme sai astua
Taivaan kirkkauteen. Yhdessä me suljimme hänen silmänsä, sen ainoan mutta
tiesimme, että sillä hetkellä hän todellisuudessa katseli Taivaan ihanuutta
uusin, tervein silmin.
Sinä päivänä tuli syksy.
Livre d'or...
Just ten years ago we were in hospital and you my child you were so ill, you had so much pain and suffered but I got you in my arms after so long time. It was my christmas gift, you gave me a little kiss and said " je t'aime maman". I am vaiting the moment that I can get you again in my arms and hear these words in Heaven's Kingdom. Je t'aime Timothée Maman
Hei! Kävin lukemassa sivujanne. Oma poikani Joonatan kuoli 3-vuotiaana aivokasvaimeen reilu puoli vuotta sitten. Olimme hoidoilla myös kysillä. Siunausta elämäänne! Kerran olemme taas kaikki yhdessä Taivaan kodissa. Sinne asti täytyy jaksaa tämän maailman taistot. Mutta rakkaat poikamme ovat jo parhaassa turvassa.
Olen harrastajanäyttelijä Mikkelistä ja olen ammatiltani nykyjään linja-auton kuljettaja. Noin vuoden ajan on elämääni ja ajatuksiini melkein joka päivä liittynyt Ranskalaisen kirjailijan Eric-Emmanuel Schmittin näytelmä Oskar ja Mamma Roosa. Tarina pienestä pojasta Oskarista ja hänen ystävästään,satavuotiaasta leikkitädistä, Mamma Roosasta. Kaunis ja koskettava tarina leukemiaan sairastuneesta pojasta ja hänen viimeisistä elinpäivistään sairaalassa, jossa hän Mamma Roosan avulla löytää Jumalan ja saa siitä voimia ja ymmärrystä jaksaa elämänsä loppuun. "aika pieni ja heiveröinen kukkahan se oli, mutta urheasti se hoiti kasvin hommansa alusta loppuun,eikä jättänyt kesken". (sanoi: Oskar) Näytelmää tehdessäni huomasin useasti ajattelevani Oskarin rohkeaa ja toisia ihmisiä huomioonottavaa asennetta, sekä kykyä nähdä elämän kauneus ja viehättävyys pienissäkin asioissa. Timotheen tarinaa lukiessani tuli tunne kuin olisin lukenut tuttua tarinaa ja tajusin,että pojat ovat kuin "kaksi marjaa" ja olenkin varma että he olisivat olleet tulleet mainiosti toimeen keskenään.Kaksi älykästä, herkkää ja taiteellista kaveria. Timotheen vanhemmat kävivät katsomassa näytelmän Mikkelin teatterin pienellä näyttämöllä. Kunnioitan suuresti heidän rohkeuttaan uskaltaa katsoa asioita uudelleen "suoraan silmiin". Toivonkin että he saivat lisää lohtua siitä hetkestä ja muistaisivat kaikkia niitä ihania ja hyviä hetkiä, joita he saivat Timotheen kanssa viettää. Toivotan koko perheelle kaikkea hyvää ja siunausta. Jouni
I think so often about my Anna and when I do I think about all the other grieving parents I know and lift us all in prayer. We so need our Lord's comfort, peace and encouragement. I pray you are held closely in His arms as Timothée's Homegoing anniversary approaches. "I send my weary heart to all; Who shed those tears of pain; With caring tears from my own eyes; my message to you will be; my friend, I pray for thee." (from the poem "I Pray for Thee" , in the collection of prose and poems "If I Could. . .", all by Paul McCutcheon, oldguy05@hughes.net
Hyvät Timotheen vanhemmat Olette käyneet mielestäni elämän vaikeimman asian läpi -ja kestäneet -ja vahvistuneet. Varmaan Herralla on teille tehtävä jonka vain te voitte tehdä. Olkaa siunattuja, rukoilen puolestanne.
Hei! Luin Timotheeststa kirjoittamasi tarinan. Liikutuin, kuinka hän ei luovuttanut elämänhaluaan vakavassa ja vaikeassa sairauksessa. Toivoa ei saa menettää! paljon voimia jokaiseen päivään!
". . .weeping may endure for a night, but joy cometh in the morning." (Psalm 30:5) And what a glorious morning that will be! As Timothée's Homegoing anniversary approaches, we pray that our Lord hold you very close and that you may know His comforting presence in a special way.
Löysin nämä sivut sattumalta, monen vuoden jälkeen.Palasin ajassa taaksepäin ja lämpimät muistot täyttävät mieleni.Jaksamista elämässä eteenpäin.Miten voitte ja missä olette? KAIKKEA HYVÄÄ.
I know your pain and sorrow, especially now as Timothée's birthday approaches. I praise our Lord and am so very, very grateful that He blessed these wonderful children with so much kindness and grace! "The righteous perisheth, and no man layeth it to heart: and merciful men are taken away, none considering that the righteous is taken away from the evil to come." (Isaiah 57:1) May the Blessed Hope continue to blaze in your hearts!
je voulais lui dire bonne chance a timothée
Otan osaa suruunne ja toivon teille jaksamista sekä värikästä syksyä ainakin puiden merkeissä. Sain viestinne meidän osaston muistojen runoillan merkeissä. Itse toimin Mikkelin syöpäosaston pj:nä. Kitos että saamme käyttää runoasi! Pirkko
Our Anna was also 12 year old with the heart of a small child and the wisdom of an elder when our Lord took her Home. I hold you tightly and fervently in my prayers as Timothèe's birthday approaches. May our hearts be lifted to Heaven. May our spiritual eyes be opened to our Lord's Light and might we see beyond the now to the glorious promise of forever in the presence of our gracious Lord and our beloved children.
Koskettavat sivut, joita ventovieraskin luki tunteella. Lähimmäisen sairautta, taistelua ja lopulta kuolemaa läheltä seuranneena tiedän, että olette keränneet sivuille myös paljon hyödyllistä tietoa ja ajatuksia, jotka auttavat niitä, jotka vastaavassa tilanteessa tarvitsevat apua ja tukea. Kiitos.
Hei! Osuin näille sivuille sattumalta etsiessäni tietoa lasten leukemioista. Hyvin koskettavat. Rohkaisuksi haluaisin antaa vinkin eräästä linkistä, joka mielestäni kaikkien syöpäpotilaiden pitäisi nähdä... Osoite on www.thesurvivormovie.com
Hei aikaa on kulunut siitä kun tavattiin siellä lapsensa menettäneiden tapaamisessa Utajärvellä 2002. Olisi mukava kuulla teistä. Terveisin Seppo, Sirkka ja pojat.
What a loving tribute to your precious son. I'm sorry for your loss. What a terrible thing for a Mummy to have to endure. Thank You Yeshua for being with Esther through this terrible thing. And Father, You too had to endure the death of Your Son. And I thank You that we don't walk this alone. I thank You that You are there with us and that because Your Son rose from the dead that gives us the strength to keep on knowing that our little ones too shall be seated with You. They just went before we wanted them to. In the Name above all other names Yeshua HaMessiach.
Tosi koskettavat sivut joita tässä luin ja minusta oli todella mukavaa, että minun runoni löytyi sieltä, jonka olin lapsellenne tehnyt ajatuksin siivin. Toivotan teille Jumalan siunausta ja kaikkea hyvää eteenpäin.Palaan näille sivuille myöhemmin taasen runo muodossa. Sari opettaja
dear esther and samuel,I read your the entire web page and wept through the whole thing.Now that i am a mother I imagined that it was my child going through what timothee had endjured and i can see the pain and despair that was before you.My heart goes to you both and it took courage to write your emotions for all to read but I now know more about timothee than i did when he was alive.I say a prayer for you both and I shall visit timothee soon and tell him what adouring parents he has and how much he is loved and missed. with all my love Melissa
Paljon lämpimiä terveisiä täältä Kysistä 2403:lta Pirjolle ja Samuelille! Minulla oli onni tutustua Tituun ja Teihin...se jätti lähtemättömän vaikutuksen. Kaikkea hyvää sinne Teille ja halauksia! Voimia ja jaksamista! Hyvää uutta vuotta 2005!
Hello from America- I saw your wed site address on the site of Addison Toivola, who passed away on Sept. 9, 2003. Our own son, Mitchell, was a buddy to AJ's (Addison) at the Hospital. As I read your story I cried in reflection of you and your sons journey of cnacer and reliance on faith. In Christ, the day will come that we will all be gathered together in heaven - with our precious boy's. Our "Mitchie Boy" also battled with cancer for 10 months. He went to be with Jesus at the age of nine and one-half on April 11, 2003. He had a form of Osteosarcoma (bone cancer) NEVER before seen! In the spirit of Mitch we have formed a non-profit foundation called the "Miracles of Mitch Foundation". It provides Quality of Life Support to families of critically terminal ill children. I have also written a book, "Good-bye, Mitch". It is a brief reflection of his life, my frist years journey of grieving, and how the life of Mitch will continue with many miracles to come. I share this with you in the rememberance of our boys who are together in Heaven! God gave them a purpose - to show others in the world the Love of Jesus! Thank you for your web site in Timothee's memory. I will be praying for your continued strength and faith. I have listed our web addresses and invite you to come and visit them....www.miraclesofmitchfoundation.org and for the book goodbyemitch.com God Bless, Becky Chepokas - Mitchell's Mom
Got your site from Michelle site. You have done a beautiful site for your son, Timothee! Bless and thankyou for sharing this around the world. Will be in our prayer!
Heard about yr dear son from Marcus web page and pray that your family gets the healing and peace u need, your son is an angel/ God Bless
Thank you for the kind encouragement! We, too will pray for your family.
Hei! Timothéen tarina on niin koskettava, että toivoisin mahdollisimman monen voivan lukea sen. Voisitteko ajatella laittavanne sen esimerkiksi cancerkidstories.org -sivuille (ellei se vielä ole siellä)? Kyseisellä sivustolla on monien muidenkin syöpään sairastuneiden lasten tarinoita. Osoite on http://www.cancerkids.org/children/stories/submit_story.cfm Voimia teille kaikille!
Pirjo ja Samuel - kaunis kiitos Teillä näistä sivuista. Lukemattomia kertoja olen selannut niitä ja löydän aina jotain uutta ja jotain lohduttavaa - samankaltaisia kokemuksia mitä koin Eveliinan kanssa ja vierellä. Näen sieluni silmillä lapsemme kulkemassa rinnakkain, ei kuitenkaan yksin vaan monien saman kokeneiden seurassa. Näinhän Sinä Pirjo tämän minulle lohduttavasti kerroit joskus puhelimessa. Vaikka lapsillamme onkin kaikki hyvin, niin valtava ikävä kouraisee päivittäin sisuksia eikä siitä selviä ilman itkua ja sisäistä tuskaa. Iloitsen siitä, että Teillä on niin vahva usko Luojaan ja että olette saanut avun ymmärtää ja kestää lapsenne fyysisen siirtymisen kauemmaksi. Niin Teillä kuin meilläkin henkinen välimatka ei ole pidentynyt vaan arvioni mukaan se on lyhentynyt ja tullut vankaksi väyläksi muistella lastaan. - Kaksi vuotta kävin Eveliinan haudalla päivittäin, mutta nyt joka toinen päivä ja aina kynttilää sytyttäessäni muistelen Eveliinaa, Titua ja Larissaa (en jaksa muistaa ennätittekö tutustua häneen KYS:ssa). - Lastemme valoisat muistot auttakoon osaltaan meitä kaikkia jaksamaan ja näkemään elämän arvokkuuden ja haurauden. - Lämmöllä Teillä ajatellen, kristiina
Seuraavat päivämäärät sururyhmälle: 22.4. klo 18.00 Lehmuskylän seurakuntakoti ja 3.6. klo 18.00 Anttola rantasauna (sauna- ja uintimahdollisuus) Lämpimin ajatuksin Sinikka ja Harri
Olemme lukeneet ja itkeneet.
Taivaallisen Isämme tiet ovat tutkimattomat, emmekä täällä ajassa vielä näe, miksi joudumme niin paljon surua kärsimään. Poikanne on Jeesuksen luona, ja hän varmasti toi kaikille valoa elämään, jotka häneen saivat tutustua. Kiitokset siitä, että jaoitte tarinanne, se varmasti puhuttelee ja lohduttaa monia, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat, myös lapsensa sairauden vuoksi. Kaikkea hyvää elämäänne, Taivaan Isä teitä runsaasti siunatkoon.
Luin juuri teidän kertomuksenne. Pienestä reippaasta pojasta, osaisimpa itse olla yhtä rohkea ja reipas. Olen varma, että Taivaanisällä on teidän pojallenne erityis tehtävä enkelinä johon hänet on kutsuttu. Omakin lapseni on varmasti saanut tehtävän enkelinä ja tulemme viellä joskus näkemään omat rakkaat lapsemme. Olette tehneet ison työn tämän lapsenne sairauden tiimoilta ja näin varmasti autatte monia perheitä, joissa taistellaan lapsen sairauden kanssa ja ihmetellään, miten tästä eteenpäin ja mikä tarkoitus kaikella on. Oman lapsen kuolema on aina raskas kokemus olette kauniisti kirjoittaneet tästäkin vaikeasta asiata.Toivon,että kertomuksenne julkaistaisiin laajemminkin. Siunausta elämäänne toivottaen Sinikka
excusez moi mais je suis un peu nerveuse, je continue. Je suppose que Thimothée aussi vous a manque pour ce jour qui devrait être joyeux. Je suis de tout coeur avec vous et me rend compte de votre courage à surmonter la douleur et continuer a vivre après cette douleur que personne ne peut combler. Je vous admire car moi, je ne suis pas bien et je pense qu'il me faudra du temps pour me remettre de cette expérience assez douloureuse Amicalement solange de bruxelles
Pirjo et Samuel je vous remercie beaucoup d'avoir visité mon site sur Francis, et surtout l'attention d'avoir mis une bougie en Finlande pour sa mémoire. J'ai passé une mauvaise fête de Noël mais je pense que c'est tout a fait normal, puisque c'est le premier sans lui. Il m'a beaucoup manque comme je suppose que T
hier soir, je suis allée visiter le site de laurette fugain car j'y ai laissé plusieurs messages aussi. J'ai vu votre mot qui m'a touché. La première chose que j'ai faite ce matin, c'est aller visiter votre site que j'ai trouvé très émouvant. Mon compagnon est parti retrouvé votre petit ange le 7.11.2003 après 10ans de lutte contre cette maladie. Je n'arrive pas encore à l'accepter, je tourne en rond dans la maison et la nuit, il m'arrive de le sentir près de moi. Moi aussi, je lui ai dédié un site mais n'étant pas une pro, j'ai fait de mon mieux. http://looping08.skyblog.com Je suis de tout coeur avec vous et vous souhaite malgré l'absence de Timothée et de mon compagnon Francis une joyeuse fête de Noël. Ils seront dans notre coeur amicalement et à bientôt peut être sur mon site
Cette soufrance me revolte et me rappelle mon neuveu qui a aussi perdu son oeil suite au cancer. raison de plus pour ses camarades qui ont peur de lui en classe. Ce soir mes prieres vont envers toi petit ange venu du nord.
Pirjo ja Samuel Jaatte niin paljon meille sivussakulkijoille. Timothéen elämä, sairastaminen, kuolema ja luja usko iankaikkisuuteen, sekä teidän vanhempien rakkaus kaiken sen keskellä pysäyttää miettimään ja riisuu minut sanattomaksi. Kiitos rohkeudestanne työstää Timothéen tarina luettavaksi ja nähtäväksi. Ystävyydellä Minna